Hyvät presidenttiehdokkaat, terveisiä ruohonjuuritasolta

Hyvät presidenttiehdokkaat

 

Eletään uuden vuoden alkua, taakse on jäänyt vanhan vuoden kiireet ja murheet, edessä siintää aurinkoiset keväthanget, hiihtoladut ja mäenlaskut.

Voisi kuvitella, että edessä on miellyttävä kevät.

Eletään presidenttivaalien aikaa, lehtien otsikot huutavat kilpaa presidenttiehdokkaittemme näkemyksiä. Ehdokkaat lupailevat toinen toistaan parempaa tulevaisuutta, parempaa Suomea. Luvataan kestävää kehitystä edistävää ihmiskuntapolitiikkaa. Luvataan tasa-arvoista Suomea joka kattaisi niin pienet tuloerot kuin kaikkien koulutuksenkin, sekä kaiken kattavan oikeamielisen maan. Luvataan pysyä historian oikealla puolella ja muistaa ihmisarvoisuus. Luvataan että saadaan aikaan rauhaa ja häirinnästä vapaa maa. Luvataan huolehtia, että Suomi palaa takaisin vanhoihin hyviin aikoihin. Luvataan että kaikki on kohta taas hyvin.

Lupauksia on niin monia kuin on ehdokkaitakin, lupaukset ovat varmasti monelle kansalaiselle kuin musiikkia korville. Jokainen ehdokas lupaa ehdottomasti parempaa huomista, parempaa tulevaisuutta, parempaa elämää, kunhan vain valitset juuri hänet.

Niin varmasti onkin, jokaisen ehdokkaamme intressi on viedä Suomea parempaan suuntaan, saada kotimaamme noususuhdanteiseen linjaan. Tuleva presidenttimme haluaa nähdä, että kansalaiset voivat hyvin. Valtiomme talous halutaan saada balanssiin, sekä halutaan että ulkopoliittiset suhteet ovat kunnossa.

Silti uskallan väittää, että jokainen presidenttiehdokkaistamme on unohtanut, mitä on olla kansalainen kansalaisten joukossa. Mielestäni tulevan presidentin kuuluisi tietää, mitä on olla tavallinen kansalainen. Uskallan väittää, että ehdokkaamme ovat vieraantuneet kansalaisten arjesta. Ehdokkaamme eivät joko ole kokeneet tavanomaisen kansalaisen arkea tai sitten ovat sen kokeneet, mutta myös autuaasti unohtaneet.

Ehdokkaittemme lupauksissa on häivähdys korulauseita, vivahde edellisten vuosien ehdokkaiden lupauksista, sekä toistuvia lähes mantroilta kuulostavia vaalilupauksia.

Kykeneekö näistä kuulemistamme lupauksista tai poliittisista kannanotoista mitkään täyttämään suoraan kansalaisten tämän päivän tarpeita? Se jää vain nähtäväksi. Kansalaisen pitää vain kyetä luottamaan presidenttiehdokkaiden haastatteluissa esille nouseviin kannanottoihin, vaalilupauksiin ja poliittisiin näkemyksiin ja niiden pohjalta tehdä päätös minkä numeron lappuun äänestyksessä raapustaa.

 

Mutta tietävätkö ehdokkaamme mitä tänä päivänä on olla tavanomainen kansalainen, tietävätkö he mitä se arki pitää sisällään ja mitä ovat ne kivet mihin moni kansalainen varpaansa lyö lähes päivittäin.

Tietävätkö ehdokkaamme mitä esimerkiksi on olla työtön? Tai mitä on olla omaishoitaja? Tietävätkö ehdokkaamme mitä on olla opiskeleva pienten lasten vanhempi? Tietävätkö ehdokkaamme mitä on olla alle 25-vuotias työtön nuori? Tietävätkö ehdokkaamme mitä on olla monisairas ikäihminen?

Mitä on olla tätä kaikkea tämän päivän Suomessa, kotimaassamme 2018, hyvinvointivaltiossa jossa pitäisi olla kaikki hyvin. Voin henkilökohtaisella kokemuksellani hieman avata aihealueita, opiskeleva pienten lasten vanhempi ja työtön pienten lasten vanhempi. Muista mainitsemistani aihealueista olen vain vierestä huokaillen seurannut.

 

Muutama vuosi sitten jouduin vaikean tilanteen ääreen. Minulla oli kolme pientä lasta ja ammatti mutta ei töitä. Ammatillani ei työllistynyt, joten olin tilanteessa, joko uudelleen kouluttautuminen tai sitten vain jatkan lasteni kasvatusta kotona. Sekään ei pitkällä tähtäimellä ollut vaihtoehto, sillä töiden etsiminen olisi ollut ennemmin tai myöhemmin edessä.

Puntaroin tuloni, laskin onko minulla varaa uudelleen kouluttautumiseen. Olin sillä hetkellä kotihoidon tuella kun nuorin lapsistani oli alle kolmevuotias. Laskelmieni mukaan taloudellinen tilanteemme heikkenee opiskeluideni ajaksi. Vaihtoehtoa silti ei ollut joten ajattelimme mieheni kanssa, että eiköhän kolme vuotta mene vyötä kiristämällä ja sitten helpottaa kun saan työllistävän ammattini luettua.

Minusta oli varsin kauheaa todeta laskelmissani, että valtio tukee kotiin jäämistä paremmilla tuilla, kuin uudelleen kouluttautumista jolloin kansalaisella olisi paremmat mahdollisuudet työllistyä. Elimme siis vyötä kiristäen, venytimme penniä, elimme hyvin tiukalla budjetilla.

Valmistuttuani olimme luonnollisesti helpottuneita, että nyt koittaa meidänkin perheeseen paremmat ajat. Saisi alkaa ostaa kinkkua leivän päälle sekä etsimään lapsille harrastuksia. Ilmoittauduin hetimiten työvoimatoimistoon ja aloin etsimään alaltani töitä. Otin vastaan keikkatyötä, mikä on alallani hyvin yleistä. Keikkatyön saanti mahdollistaa jalan saantia oven rakoon ja tämän myötä pidemmän ajan työjakso on mahdollinen.

Ongelmia kuitenkin ilmeni, keikkatyötä oli päivä silloin ja toinen tällöin, päivät piti ilmoittaa työttömyyspäivärahahakemuksen yhteydessä ja liitteitä tehdyistä töistä piti hakemukseen liittää mukaan. Palkkakuitit tehdyistä tunneista tuli tietenkin viiveellä ja näin ollen se hidasti työttömyyspäivärahojen käsittelyä. Joten olimme tilanteessa, että työttömyyspäivärahani ei tullut ajallaan ja palkkakin tehdyistä tunneista olisi tulossa vasta hamassa tulevaisuudessa.

Laskuja elämisestä tuli kuin sieniä sateella ja jääkaapissakin loisti vain valo. Emme ihan tätä odottaneet kun valmistumistani uuteen ammattiin odotettiin. Aikani tein alallani keikkatyötä, koitin ajoittaa keikkatyöni vastaanottamisen niin, että se mahdollisemman vähän haittaisi työttömyyspäivärahani sykliä. Se oli haastavaa ja lähes mahdotonta. Siihen vaikutti eri palkanmaksajien toimintamallit sekä palkanmaksu ajankohdat. Päätin, että olen muutaman kuukauden ottamatta vastaan keikkatyötä. Sain päivärahasyklini jälleen tasapainoon ja saimme roikkuneet laskunikin hoidettua.

Elämä alkoi maistua puulta, turhauduin ja lähestulkoon masennuin. Työttömyyteni vaikutti parisuhteeseen ja luonnollisesti parisuhde on epäsuhta, kun toinen osapuoli murehtii kotona työttömyyttään ja toinen huolehtii yksin talouden ylläpidosta. Väistämättä tämä kaikki vaikuttaa kokonaisvaltaisesti koko perheen yhteiseen hyvinvointiin ja seuraukset näkyvät lopulta levottomuutena myös lapsissa.

Lopulta löysin töitä, jossa kyettiin lupaamaan pidempiaikaista työpätkää. Työ ei kuitenkaan ollut omalta alaltani mutta sillä hetkellä minulle merkitsi vain, että minäkin kykenen tuomaan oman panoksemme taloutemme ylläpitoon. Elintasomme kohosikin, hetkeksi. Sillä oli vaikutusta mielenterveyteen, parisuhteeseen ja tietenkin ruokavarastoon. Mieltäni kuitenkin häiritsi, että olin kolme vuotta opiskellut uutta ammattia jota minä en nyt harjoita. En saa ammatillista kehitystä, en pidä yllä ammattitaitoani ja koko ajan kun aikaa kuluu, huononnan mahdollisuuksiani työllistyä tulevaisuudessa omalle alalleni.

Jälleen koitti päivä, jolloin olimme taas talouskuopassa, sillä saamani työ päättyi yllättäen. Tunteja ei kyetty lupaamaan lisää, koska alalle laskeutui niin sanottu hiljainen hetki. Edessäni oli jälleen työttömyys jonka päättymistä ei tiedä kukaan. Joko se kestää muutaman viikon, muutaman kuukauden tai puolikin vuotta, kukaan ei tiedä. Selailin omalla alallani tarjolla olevia keikkatöitä ja varasinkin itselleni jo vuoron, kunnes huomasin, ettei minun sitä ole järkevää ottaa vastaan.

Muutaman päivän päästä voin laittaa työttömyyspäivärahahakemuksen ja siinä olisi pitänyt mainita tämä yksittäinen työkeikka. Liitteeksi olisi pitänyt laittaa palkkakuitit joita minulla ei tietenkään olisi vielä ollut antaa, vasta kuin kuukauden päästä.

Minulle olisi todennäköisesti myönnetty arvioitu/osittainen/ tai muu sellainen päiväraha tai sitten se olisi jätetty odottamaan liitteitä. Olisin ollut todennäköisesti jopa puoli toista kuukautta ilman rahaa. Laskumme olisi näin ollen jälleen erääntyneet ja oravanpyörä olisi ollut taas valmis pyörimään.

Olen kauhuissani tällä hetkellä vallitsevasta työllisyyspolitiikasta. Ketä tämä järjestelmä palvelee? Ei ainakaan työttömiä, eikä se myöskään kannusta. Tämän hetkinen malli ajaa työttömät epätoivoisiin tilanteisiin. Ihmiset haluaisivat ottaa vastaan töitä, mutta eivät uskalla. Sillä rahan tulo katkeaa ja se on kuitenkin välttämätön edellytys monilla elämän osa-alueilla, kuten työnhaku, työssä käynti ja ennen kaikkea hengissä pysymiseen.

Tällä hetkellä kansaa ja uutisotsikoita on paljon puhututtanut tämä uusin villitys, aktiivimalli. En sen kummemmin lähde avaamaan tämän mallin tarkoitusperiä tai toimivuutta. Heitän kuitenkin ilmaan ajatuksen mitä olen itsekseni pohtinut ja ihmetellyt, aivan tavallisen kansalaisen näkökulmasta.

Päättäjillämme on liene ollut jo pitkään tavoite vähentää valtion taloudellisia kuluja, leikata ja liittää. On otettu toisaalta ja liitetty toisaalle. Lisäksi huolenaiheena on ollut korkeat työttömyysluvut ja pohdinnan aiheena on ollut, kuinka pienentäisimme näitä molempia lukuja.

Aktiivimallilla päättäjämme oletettavasti ajattelivat, että näin iskisimme niin sanotusti kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Näkisin tässä kuitenkin ongelmia jotka todennäköisesti astuvat vielä esiin. Ensinnäkin, jos työtön ei tule saamaan tarvittavia työpäiviä, kun se ei aina ole hakijasta itsestään riippuvainen asia, hän joutuu hakeutumaan työvoimatoimiston järjestämille kursseille. Uskallan väittää, että kurssille ilmoittautuvien määrä tulee olemaan päätähuimaava ja tästä johtuen työvoimatoimistoilla iskee resurssipula. Tämä luonnollisesti tarkoittaa lisärahoituksen tarvetta työvoimatoimistoille, koska he tarvitsevat lisää työvoimaa järjestääkseen edellä mainittuja kursseja. Työttömät säilyttääkseen elintärkeän tukensa, ilmoittautuvat kursseille, jotka maksaa valtiolle X euroa, näin ollen valtion menoerät tulevat kasvamaan jonkin verran siitä mitä ne oli tämän asian puitteissa ennen aktiivimallia.

Jään jännityksellä seuraamaan aktiivimallin tuomaa kohinaa työttömien keskuudessa. Itse kuulun tällä hetkellä tähän kyseiseen väestöluokkaan, mutta pyrin tekemään kaikkeni sen eteen, etten ole kovin pitkäaikainen jäsen. Onnekseni olen iältäni, terveydeltäni ja ammateiltani siinä mielessä hyvässä asemassa, että en usko työttömyyden varjostavan loppu elämääni. Surullista silti, että työvoimatoimiston sekä kansaneläkelaitoksen hampaissa on aivan liian suuri osa kansalaisista.

 

Olen ollut huolissani monista asioista istuvan hallituksen päätöksien vuoksi, aktiivimalli on vain yksi niistä.

Hallitus on laatinut toimintasuunnitelmaansa vuosille 2017-2019 on neljä kokonaisuutta.

Osaaminen, kasvu ja työllisyys. Välittäminen, uudistuminen sekä turvallisuus. Näistä neljästä ainoastaan uudistuminen on näkynyt ruohonjuuritasolle onnistuneena ja toteutuneen visiona. Uudet tuulet ovat nimittäin puhaltaneet lähes jokaisen kansalaisen kukkaroon nykyisen hallituksen myötä. Olihan ajatus muistini mukaan, että jokainen osallistuu omalla panoksellaan yhteisin talkoisiin. Niihin osallistui lapsiperheet, eläkeläiset, opiskelijat ja työttömät. Taisi kuitenkin käydä niin, että talkoisiin unohtui osallistua itse talkoiden pystyyn nostajat, osallistujiksi jäivät vain ruohonjuuritaso. Taidettiinkin koko kansan voimin talkoilla suurituloisten eduksi, jotta saataisiin muun muassa korkeisiin ansiotuloihin veroalennuksia. Edellä mainituilla talkoilla saatiin aikaan kasvavaa eriarvoistumista, joka näkyy esimerkiksi hyväntekijän Brother christmasiin avun anto kohteiden määrinä. Monien perheiden suureksi onneksi, Suomessa on ainakin yksi kansalaisten parasta ajatteleva taho, siispä suuret kiitokset Veli Joulupukki.

Pientä sarkastista huvittuneisuutta sai minussa aikaa hallituksen toimintasuunnitelma viime keväältä. Hallituksen puoliväli riihessä keväällä 2017 oli kirjattu toimintasuunnitelmaan välittäminen, lasten ja nuorten hyvinvointi, eriarvoisuuden minimointi. Se mikä suunpieltäni sai nykimään, oli tämä eriarvoisuuden minimointi. Olen huomaavinani tässä jonkin verran hölmöläisten toimintaa, toiminta on verrattavissa hölmöläisten yritykseen jatkaa peittoa leikkaamalla sitä toisesta päästä ja liittämällä jälleen toiseen päähän. Hallituksen toimissa on samanmoisia piirteitä, leikataan lapsiperheiltä, saadaan aikaan eriarvoistumista, huomataan eriarvoistumisen ongelma ja rahoitetaan sitä hoitavaa toimintaa. Kauaskatseisuus olisi suotavaa päättäjillemme.

Toimintasuunnitelmassa esille nousi myös muun muassa moniammatillisista palveluista tiedon saanti ja pedagogiikan laadun kehittäminen. Hyviä asioita ja olen todellakin samaa mieltä, että nämä ovat aiheita joihin pitää panostaa, nuorissa on tulevaisuus.

Erimieltä olen kuitenkin ratkaisutavoista, esimerkiksi eriarvoistumisen minimoinnissa ja siihen vaikuttavista seikoista. Eriarvoistuminen ja nuorten hyvinvointi ei kohene ainoastaan pedagogisin menetelmin. Lasten ja nuorten hyvin vointi lähtee suoraan koko perheen hyvinvoinnista. Koko perheen hyvinvointi puolestaan on pitkälti kiinni vanhempien taloudellisesta tilanteesta, eikä nämä hallituksen päätökset ole tukeneet positiivisesti perus palkansaajien elämää. Näin ollen lasten harrastamiset ja perheen yhteiset harrastamiset jäävät vähiin ja eriarvoistumisenkuilu kasvaa. Tässä olisi yksi aihealue jonka voisi lisätä hallituksen toimintasuunnitelmassa kohtaan eriarvoistumisen pysäyttäminen.

Tulevalla tasavallan presidentillä tulee olemaan paljon työnsarkaa, on tehtävä paljon tekoja jotta voi lunastaa kansalaisten luottamuksen ja turvallisen tunteen tulevaisuuden Suomesta. Nykyisen hallituksen jättämät jäljet kansalaisissa ovat syviä sekä kansalaisten luotto päättäjiin on vahvasti romahtanut. Kansalaiset odottavat tasavallan presidentiltä vahvaa johtamista, kansalaisten puolten pitämistä sekä suoraselkäisyyttä.

Joko jatkajana on istuva presidenttimme Sauli Niinistö tai jokin muu ehdokkaista, niin joka tapauksessa suosittelen häntä katsomaan tämän päivän Suomea kansalaisen perspektiivistä. Uskon että silloin hän tulee huomaamaan asioita, joita ei näe Arkadianmäeltä. Tässä tapauksessa on laskeuduttava alas, jotta voi nähdä kauas.

Lähi päivinä itse suuntaan vaaliuurnille ja annan ääneni sille ehdokkaalle, jolla on kanssani samat poliittiset näkökannat. Valinta on ollut suhteellisen helppo, siihen on vaikuttanut hallituksen tekemät ratkaisut viime vuosina sekä puolueissa tapahtuneet muutokset. Vaikka kyseessä nyt onkin tulevan presidentin valinta, uskon sillä silti olevan suuria vaikutuksia Suomen poliittisiin linjauksiin sekä koko kotimaamme tulevaisuuteen kokonaisuudessaan.

Toivon että näiden vaalien jälkeen alkaa kotimaassamme uusi, parempi aikakausi.

 

Luottavaisin terveisin

Kolmen lapsen äiti, työtön, vaimo, kansalainen

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu